Espanja

Espanja

Maailman suosituimpiin matkailumaihin lukeutuva Espanja tarjoaa aurinkoisia rannikkoseutuja, uljaita vuoristomaisemia ja lumoavia kaupunkeja, joiden kulttuurissa on vaikutteita sekä idästä että lännestä. Espanja on myös tulisen flamencon ja helisevien kastanjettien valtakuntaa, jota asuttaa vieraanvarainen, iloinen ja hyvän huumorintajun omaava kansa.

Pääkaupunki Madrid sijaitsee Iberian niemimaan keskusylängöllä, mutta muuten asutus keskittyy enimmäkseen rannikkoseuduille. Espanjassa on runsaasti nähtävää ja maa on muun muassa taide- ja kulttuurielämältään erittäin rikas. Monet tuntevat kuvataitelijoista ainakin Picasson, Dalin ja Miron, vanhemmista kuvataiteilijoista taas Velàsquezin ja Goyan. Flamencomusiikilla ja -tanssilla on ihailijoita ympäri maailman. Kirjallisuuden merkkiteoksiin lukeutuu Don Quijote ja elokuvaohjaajista tunnetuimmat lienevät kansainvälisiäkin palkintoja keränneet Pedro Almodóvar ja Luis Buñuel. 

Costa del Sol 

Costa de Sol, Aurinkorannikko, on Etelä-Espanjan kansainvälinen loma-alue. Suomesta lennetään lämpimän meren rannalle auringosta ja espanjalaisesta elämänilosta nauttimaan jo varhain keväällä ja myöhään syksyllä. Costa del Sol on oikea paikka niin rauhalliselle nautiskelulle kuin aktiivilomalle, tekemistä ja näkemistä on aikuisille ja lapsille. Liikkuminen on helppoa paikallisbusseilla, kiertoajelubusseilla tai vuokra-autolla. Malagan kaupunki Picasso-museoineen sekä Andalusian muut kuuluisat kaupungit kuten Granada ja Cordoba ovat kaikki upeita nähtävyyksiä. Ja täällä golfarin unelma-alueella on liki 50 golfkenttää.

Mallorca 

Välimeressä sijaitsevaan Baleaarien saariryhmään kuuluva Mallorca sijaitsee noin 200 kilometrin päässä Manner-Espanjasta. Mallorcalla on runsaasti hiekkaista rantaviivaa, mutta myös vuoret rytmittävät maisemaa. Pitkän ja värikkään historian aikana Mallorcaa ovat hallinneet monet kansakunnat ja tämän aistii edelleen saaren omaleimaisessa kulttuurissa. Ensimmäiset matkailijat löysivät Mallorcan 1930-luvulla ja 1960-luvulla rakennettiin lentokenttä. Tästä alkoi nopea kasvu matkailun alalla ja monet muistavat Mallorcan edelleenkin massaturismikohteena. Viime vuosina on tehty paljon sen eteen, että lomasaari alkoi elää uutta loistokautta. Nyt on trendikästä matkustaa Mallorcalle! Monipuolisuudessaan saari sopii hyvin niin perheille, pariskunnille kuin yksin matkustavillekin.

Kanariansaaret

”Maailmassa on Eurooppa, Euroopassa on Espanja, Espanjassa on puutarha, joka on Kanariansaaret”. Afrikan rannikolla Atlantin valtameressä sijaitsevaa saariryhmää on kutsuttu myös ”Onnellisten saariksi” ja ”Edenin puutarhaksi”. Lomamatkojen ohjelmassa on kolme suurinta saarta, joten lomakohteiden ulkopuolellakin riittää mahdollisuuksia tutustua kanarialaiseen elämänmenoon monipuolisesti.

Tuliperäisen toiminnan seurauksena miljoonia vuosia sitten merestä kohonnut saariryhmä on Espanjalle kuuluva itsehallintoalue. Saaret kuuluvat siis Euroopan Unioniin ja valuutta on euro, mutta ne ovat Unionin tullialueen ulkopuolella kuten meillä Ahvenanmaa. Tämä tarkoittaa, että Kanariansaarilta saapuvaa matkailijaa koskevat samat tullisäännöt kuin EU:n ulkopuolelta saapuvia.

Saarten ensimmäisistä asukkaista ei kovin paljon tiedetä. Heistä käytetään nimeä guanchi ja heidän elämäntapansa eri saarilla poikkesivat jonkun verran toisistaan. Espanjalaiset ja portugalilaiset valloittivat saaria vuorotellen 1400-luvun alusta alkaen ja vuoteen 1495 mennessä ne olivat Espanjan hallinnassa. Kuuluisin purjehtijoista lienee Kolumbus, joka pistäytyi ainakin La Gomeran ja Gran Canarian saarilla. Historiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua Las Palmasin Museo Canarioon ja Casa de Colón -museoon.

Valitse toinen kohde
Hae

Kohteet Espanja

Costa del Sol Costa del Sol

Kansainvälinen Costa del Sol eteläisen Espanjan Andalusiassa, Málagan maineikkaassa maakunnassa tunn ... Lue lisää
Fuerteventura Fuerteventura

Fuerteventura on säilyttänyt alkuperäisyytensä ja rauhallisen lomapaikan maineensa matkailijavirrois ... Lue lisää
Gran Canaria Gran Canaria

Sanotaan, että Gran Canarialla vallitsee ikuisen kevään leppeääkin leppeämpi sää. Saaren luonto ja m ... Lue lisää
Teneriffa Teneriffa

Kanarian suurin saari näyttäytyy uljaana jo lentokoneen lähestyessä saariryhmää: Espanjan korkein vu ... Lue lisää
Mallorca Mallorca

Monisävyinen Mallorca on turkoosina välkehtivän Välimeren kauneimpia saaria. Sen suojaisissa lahdenp ... Lue lisää
Sulje
Puhelinmyynti
020 120 4100
Arkisin 8.00-18.00
Lauantaisin 10.00-14.00
Sunnuntaisin 10.00-14.00
Ryhmämatkamyynti
020 120 4090
Arkisin 9.00-17.00
Valitse maa ja kohde.
[Missing text /general/livechat/status for fi-FI]



[Missing text /general/livechat/open for fi-FI]



Sulje
country:
destination: