Sunny Beach retket

Loma-alue ja Nessebar tutuksi

Loman aluksi tutustumme yhdessä Sunny Beachin alueeseen sekä läheiseen Nessebarin vanhaankaupunkiin. Kierroksen aluksi ihailemme alueen maisemia näköalapaikalta Balkanvuoriston rinteeltä. Viehättävä ja kuvauksellinen Nessebar huokuu historiaa ja se onkin Unescon maailmanperintölistalla. Historia ulottuu tuhansien vuosien päähän ja aluetta ovat asuttaneet niin traakialaiset, kreikkalaiset kuin turkkilaisetkin. Kävelemme yhdessä kapeilla kujilla tutustuen kaupungin omaleimaiseen arkkitehtuuriin. Nessebarissa jää myös omaa aikaa käväistä vaikka taidegalleriassa tai nauttia kakkukahvit. Hinta noin 10 €.

Retken voi varata jo Suomessa ennen matkaa.

Sunny Beach retket

Burgasin ostosretki ja viinikellari

Ajamme aamupäivällä Burgasin kaupungin sydämeen, jossa saamme nauttia kaupungin sykkeestä hyvien ostosmahdollisuuksien äärellä. Teemme bussilla pienen kiertoajelun, jonka aikana näemme mm. kaupungin meripuiston ja merkittäviä rakennuksia. Burgasin ydinkeskustassa jokaisella on mahdollisuus lähteä tekemään löytöjä vilkkaille kauppakaduille ja -kujille. Pistäydymme yhdessä vielä keskusta-alueen ulkopuolella sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa on merkkivaateliikkeitä, ravintoloita ja kahviloita. Paluumatkalla poikkeamme viinikellari Via Pontikaan, jossa tutustumme Mustanmeren alueen viineihin maistiaisten merkeissä. Täältä saa myös laadukkaat viinit tuliaiskassiin. Kokopäiväretki (noin klo 10:30-19:30). Hinta noin 22 € (sis. viinimaistiaiset).

Retken voi varata jo Suomessa ennen matkaa.

Bulgaria

Kableshkovon markkinat

Suuntaamme aamusella läheiseen Kableshkovon pikkukylään, johon matka taittuu kauniiden maalaismaisemien halki. Kylässä pääsemme keskelle paikallisia maalaismarkkinoita. Paikalliset kauppiaat käyvät kiivaasti kauppaa ja myytävänä on mm. hedelmiä, vihanneksia, taloustarvikkeita ja vaatteita. Hinta noin 10 €.

Retken voi varata jo Suomessa ennen matkaa.

Retket

Illanvietto kylätunnelmissa

Bulgarian kauniita maalaismaisemia ja kylätunnelmaa! Vierailemme paikallisessa kodissa ja syömme illallisen vuoristokylässä. Illan tummetessa tunnelma kohoaa ja ohjelmallinen iltamme huipentuu nestinariin eli rituaaliseen hiilillä tanssimiseen. Mukava ja tunnelmallinen iltaretki bulgarialaisen kulttuurin ja kansanperinteen pariin. Hinta noin 30 € sis. illallisen.

Retken voi varata jo Suomessa ennen matkaa.

Sozopol retket

Ropotamojoki ja Sozopol

Linnunlaulua ja kilpikonnia jännittävällä Ropotamojoella! Pääsemme nauttimaan Bulgarian kauniista luonnosta sekä kuljeskelemaan historiaa ja aistikkuutta huokuvan Sozopolin kujilla. Sozopolissa syömme lounaan ja vapaa-ajalla voi ihastella 1800-luvun rakennuksia ja tehdä vaikkapa ostoksia. Hinta noin 30 € sis. lounaan.

Retki varataan ja maksetaan kohteessa.

Istanbul

Kansainvälisiä retkiä

Kansainvälisten retkien mukana voit lähteä mm. Istanbuliin (noin 56 € /1 pv, noin 92 € /2 pv) ja Varnaan (noin 33 €). Joka päivä on mahdollisuus lähteä katamaraanilla merelle kokopäiväretkelle (noin 60 €). Lisätietoa oppaaltamme paikan päällä.

Retket varataan ja maksetaan paikan päällä.
Lapsialennus kansainvälisillä retkillä koskee yleensä 2–12 -vuotiaita.

Sulje
Puhelinmyynti
020 120 4100
Arkisin 8.00-18.00
Lauantaisin 10.00-14.00
Sunnuntaisin 10.00-14.00
Ryhmämatkamyynti
020 120 4090
Arkisin 9.00-17.00
Valitse maa ja kohde.
[Missing text /general/livechat/status for fi-FI]



[Missing text /general/livechat/open for fi-FI]



Sulje