• Loma Benalmadena Costaan Matkavekasta

    Benalmadena Costa

Benalmadena Costa

Benalmádena on kasvanut yhteen naapurikaupunki Torremolinoksen kanssa. Kaupunkeja yhdistää mm. hienohiekkaista rantaa myötäilevä bulevardi, jonka keskivaiheilla on Benalmádenan tyylikäs huvivenesatama Puerto Marina mahtijahteineen sekä lukuisine putiikkeineen, kahviloineen ja ravintoloineen. Benalmádena sopii rauhallisemmalle lomailijalle, joka ei tarvitse koko ajan menoa ja huvitusta.

Vuorten ja meren kaupunki
Lomakaupunki jakautuu kolmeen eri osaan: Vuorenrinteelle rakentunut Benalmádena Pueblo valkoisine taloineen on kaupungin vanhinta ja tunnelmallisinta osaa, jossa on mm. mukavia paikallisia ravintoloita. Benalmádena Costalla taas voi kuljeskella kaunista rantabulevardia pitkin ja tarkastaa Puerto Marinan hulppeat huvipurret. Näiden väliin jäävä Arroyo de la Miel on Benalmádenan kolmas kyläkeskittymä.

Elämyksiä koko perheelle
Puerto Marina ja sen ympärillä kiertävä, palveluita pursuava rantakatu on nähtävyys itsessään. Satamasta on tullut myös merkittävä iltaelämän keskus. Paikallisia ruoka- ja ostospaikkoja etsivän kannattaa ehdottomasti poiketa myös Benalmadena Pueblossa vuorenrinteellä. Hiekkarannat, erilaiset eläinpuistot ja Tivoli World -huvipuisto suovat lomailoa kaikenikäisille. Hulppeimpiin elämyksiin kuuluu nousu köysiradalla ylös Mount Calamarron vuorelle, josta saa ihailla upeita näkymiä yli Aurinkorannikon.

Avarra Andalusian näkymiäsi
Lähijunalla on helppo käväistä lähikaupungeissa kuten Malagassa, mutta monet Andalusian nähtävyydet ovat päivän tai jopa kahden arvoisia. Jo muutaman kilometrin päässä rannikolta alkaa toisenlainen Andalusia. Pienissä valkoisiksi kalkituissa kylissä elämänrytmi poikkeaa täysin rannikon vilkkaista lomakeskuksista. Kaukana eivät ole myöskään tyylikäs Marbella, satumainen Granada, upea Sevilla tai brittiläinen Gibraltar.

Kartta

Lähtökentät

Lähdöt maakuntakentiltä

Lähtökaupunki/lentoasema
Lentoyhtiö: Primera Air (6F)
Lähtöpäivät 2017
Sunnuntailento 
Jyväskylä  2.4.
Kuopio 9.4.
Kokkola-Pietarsaari 16.4.
Oulu 23.4.
Lappeenranta 30.4.
Pori  7.5.

 

Lähtökaupunki/lentoasema
Lentoyhtiö: Primera Air (6F)
Lähtöpäivät 2017
Torstailento 
Joensuusta 26.10.
Kuopiosta 2.11.

Lentokenttäkuljetus lentoasema–hotelli–lentoasema 12 € /hlö (hinta etukäteen varattuna). 
Matka Malagan lentoasemalta Torremolinosiin noin 5 km, Fuengirolaan noin 20 km ja Marbellaan/ Esteponaan noin 70 km.

Ateriat Primera Airin lennolle 13 € /suunta
Lämmin ateria 13 € /aikuinen /suunta ja 7 € /2-11 -vuotias /suunta.

Hyvä tietää: Primera Air 

Jaa tämä sivu sähköpostitse