Espanja / Torremolinos

Torremolinos

Torremolinos on Costa del Solin suosituimpia ja vanhimpia matkailukohteita, jonka tunnetuin osa on viehättävä Carihuelan ranta-alue. Täällä meren äärellä on runsaasti palveluja sekä aikuisille että lapsille. Ravintolat, baarit, kaupat, kahvilat, rantapalvelut – kaikki pitkänä nauhana yhteensä yhdeksän kilometrin matkalla. Carihuelan pienet kadut täyttyvät myös iltaisin hyvän ruuan ystävistä.

Torremolinoksen varsinainen kaupunkikeskus on rantatöyrään päällä ja siellä on mm. kauppakeskus ja kujien varsilla ja aukioilla mukavia levähdyspaikkoja. Kaupungin sydän on suosittu ostos- ja ravintolakatu San Miguel, joka ulottuu keskustasta miltei rantaan asti. San Miguelilta pohjoiseen alkaa Calvarion vanha kaupunginosa. Jokaviikkoisilla torstaimarkkinoilla on kiva kierrellä tunnelmasta nauttien. Keskustaa on kunnostettu paljon viime vuosina, joten se on viihtyisä ja siisti paikka. Pitkään jatkuneesta turismista huolimatta Torremolinos on onnistunut säilyttämään oman andalusialaisen luonteensa.

Erilaista Andalusiaa

Lähijunalla on helppo käväistä lähikaupungeissa kuten Malagassa, mutta monet Andalusian nähtävyydet ovat päivän tai jopa kahden arvoisia. Retkeile esimerkiksi brittiläiselle Gibraltarille, upeaan Sevillaan, satumaiseen Granadaan, Sierra Nevadan vuoristoon tai Marbellan Puerto Banus -huvivenesatamaan, jossa maailman jetsetti näyttäytyy… Vuortenrinteitä pilkuttavissa, valkoisiksi kalkituissa pikkukylissä elämänrytmi poikkeaa täysin rannikon vilkkaista lomakeskuksista. 

Lähtöjä
Tam Hel Maa Huh
Tou Kes Hei Elo
Syy Lok Mar Jou
Valitse toinen kohde
Hae

Hotellit Torremolinos

Torremolinos
  • Perinteikäs ja tyylikäs
  • Rantakadun varrella
  • Rannalle n. 20 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 2 km
Valitse
Torremolinos
  • All inclusive
  • Upea sijainti suositulla Playamarin rannalla
  • Siistit huoneet
  • Rannalle n. 100 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 2 km
Valitse
Aguamarina Torremolinos
  • Ranta- ja keskustahotelli
  • Myös pieni kylpyläosasto
  • Sopii perheille
  • Rannalle n. 300 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 800 m
Valitse
Torremolinos
  • All inclusive
  • Kaupunkihotelli keskustassa
  • Suojaisa, rauhallinen allasalue
  • Rannalle n. 1,2 km
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 500 m
Valitse
Niña de Oro Torremolinos
  • Kodikas perheen omistama hotelli Carihuelan alueella
  • Ympärillä paikallisasutusta
  • Vieressä ranta ja rantabulevardi
  • Rannalle n. 100 m
  • Ilmastointi Kyllä
  • Keskustaan n. 2 km
Valitse
Torremolinos
  • Sopii perheille
  • Paljon palveluja
  • Hyvä sijainti rantakadulla
  • Rannalle 0 km
  • Uima-allas Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 2,5 km
Valitse
Sulje
Puhelinmyynti
020 120 4100
Arkisin 8.00-18.00
Lauantaisin 10.00-14.00
Sunnuntaisin 10.00-14.00
Ryhmämatkamyynti
020 120 4090
Arkisin 9.00-17.00
Valitse maa ja kohde.
[Missing text /general/livechat/status for fi-FI]



[Missing text /general/livechat/open for fi-FI]



Hotelli on lisätty suosikkilistalle, joka löytyy sivun ylävalikosta.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
03/10/2012 SAVONLINNA/Lentoasema(SVL) 7 päivää 879 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
29/09/2012 KUOPIO/Lentoasema(KUO) 7 päivää 939 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
26/09/2012 SEINÄJOKI/ Lentoasema(SJY) 7 päivää 799 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
26/09/2012 SEINÄJOKI/ Lentoasema(SJY) 7 päivää 849 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
03/10/2012 SAVONLINNA/Lentoasema(SVL) 7 päivää 779 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
26/09/2012 SEINÄJOKI/ Lentoasema(SJY) 7 päivää 699 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Sulje
country:
destination: