Fuerteventura on jyrkkiä vuorenrinteitä, tasaisia laavakivialueita ja hiekkaa silmänkantamattomiin. Länsirannikko on jylhää ja kallioista. Pohjoisessa ovat hienot Corralejon dyynit ja Jandíassa upeat pitkät hiekkarannat. Keskiosissa on laavakivien ja hiekan muodostamia ns. malpaís-alueita, joilla on havaittavissa saaren vulkaaninen alkuperä. Sisäosien pienissä kylissä aika tuntuu pysähtyneen. Näiden pikkukylien kautta ajamme vanhaan pääkaupunkiin, jo 1400-luvun alussa perustettuun Betancuriaan. Sen katuja käyskennellessä aistii entisaikojen elämän. ”Casa Santa Mariassa” tutustumme paikalliseen käsityöperinteeseen. Puerto del Rosariossa näemme, miten saarella eletään nykypäivää; kaupungissa on omaa aikaa vaikkapa istuskella rantabulevardin kahvioissa ja tehdä ostoskia saaren suurimmassa ja uusimmassa ostoskeskuksessa Las Rotondassa. Retki on Fuerteventura pähkinänkuoressa: käymme saaren kaikissa kuudessa kunnassa ja saamme tietoa sekä historiasra että nykypäivästä. Kokopäiväretki. Hinta 55 € (sis. lounaan).
Retken voi varata jo Suomessa ennen matkaa.
• Lanzarote. Vain 40 minuutin laivamatkan päässä Corralejosta pohjoiseen on Lanzarote, aivan erityyppinen saari kuin Fuerteventura. Retki vie mm. Timanfayan luonnonpuiston kuumiin kuumaisemiin, Vihreän Laguunin alueelle, viininviljelyksille ja suolakentille. Hinta noin 70 €.• Oasis Park. Eläin- ja kasvipuisto, jossa viihtyvät kaikki. Alligaattorit, liskot, haukat, kotkat ja papukaijat hauskuuttavat omilla ohjelmanumeroillaan, merileijonat jo pelkällä olemassaolollaan. Hinta noin 25 €.• Subcat-sukellusvene. Atlantin pinnan alla piilee värikäs salainen elämä. Sukellusvene lähtee matkaan Morro Jablen satamasta ja itse sukellus kestää noin 30 minuuttia. Ennen sukellusta on mahdollisuus nauttia auringonsäteistä veneen kannella. Hinta noin 65 €.• Los Lobos -saari katamaraanilla. Corralejon edustalla on pieni Los Lobosin saari, joka on suosittu ulkoilukohde. Pikkuruista kylää lukuun ottamatta saari on asumaton luonnonpuisto. Hinta noin 50 € (sis. kevyt lounas ruokajuomineen).• Merta ja lähisaaria. Astumme veneeseen Corralejossa ja ankkuroimme Lanzarotella Playa Blancan satamaan, josta käsin voi vaikka vierailla yhdessä naapurisaaren kauneimmista kylistä. Sään salliessa poikkeamme myös pienellä Los Lobosin saarella. Meressäkin voi pulahtaa. Hinta noin 50 € (sis. lounaan laivalla).• Jeeppisafari. Vauhdikas ja pomppuinen päivä saaren pohjoisosissa. Ehdoton retkivaruste on kamera! Safari vie mm. guanchien pyhälle vuorelle ja saaren entiseen pääkaupunkiin La Olivaan. Hinta noin 60 € (sis. lounaan El Cotillon kalastajakaupungissa).Hintatiedot keväältä 2012.