EspanjaEspanja on parlamentaarinen monarkia. Koillisessa maata rajoittaa Pyreneiden vuorijono ja etelässä Välimeren rannikon erottaa sisämaasta Sierra Nevadan vuoristo. Espanja on Venäjän ja Ranskan jälkeen Euroopan kolmanneksi suurin valtio. Espanjaan kuuluu miltei koko Iberian niemimaa Pyreneiltä Gibraltarin salmelle, Baleaarien ja Kanarian saaret sekä Afrikan pohjoisosassa sijaitsevat kaupungit Melilla ja Ceuta. Kokonaispinta-ala on 504 782 km². Vuoden 1978 perustuslaki jakaa Espanjan seitsemääntoista itsehallintoalueeseen (comunidades autónomas). Itsehallintoalueet jakautuvat yhteen tai useampaan maakuntaan (provincias), joita on yhteensä viisikymmentä. Asukkaita maassa on noin 45 miljoonaa, joista pääkaupungissa Madridissa asuu runsas 3 miljoonaa.
UskontoValtaosa väestöstä (noin 94 % ) on roomalaiskatolisia.KieliVirallinen kieli koko maassa on espanja (castellano); lisäksi alueittain katalaani, galicia ja baski. Lomakohteissa pärjää englannilla.AikaeroAikaero Suomen aikaan on Manner-Espanjassa ja Baleaareilla –1 tunti, Kanariansaarilla –2 tuntia.
RahayksikköRahayksikkö on euro. Pankkiautomaatteja on suurimmissa kaupungeissa ja matkailijoiden suosimilla alueilla. Baleaareilla ja Kanariansaarilla yleisimmät luottokortit käyvät maksuvälineenä monissa liikkeissä, hotelleissa ja ravintoloissa ja niillä saa käteistä automaateista. Monissa paikoissa myös VisaElectron-kortilla voi nostaa rahaa omalta tililtä automaateista.
SääolosuhteetVälimeren ilmasto etelä- ja itärannikolla. Lämmintä ja kuivaa. Sisämaassa lämpötilat vaihtelevat enemmän eli talvet ovat kylmempiä ja kesät todella kuumia. Pyreneillä ja Atlantin rannikolla sataa enemmän ja ilmasto on viileämpi kuin muualla maassa. Kanariansaarilla on aina miellyttävä ilmasto ja vuotuinen lämpötilanvaihtelu on pieni; saaria kutsutaankin "Ikuisen kevään saariksi". Keskitalvella ympäröivä Atlantti tuo kuitenkin kosteutta ja viileyttä.Espanjan historiaa- Noin 1000 eKr. foinikialaisia ja kreikkalaisia saapuu Iberian niemimaalle.- 300 eKr. saapuvat roomalaiset.- 711 maurit (islaminuskoiset) ylittävät Gibraltarinlahden ja taistelevat kuningas Rodrigin kristittyä armeijaa vastaan. Espanjasta tulee islamilainen maa melkein 800 vuodeksi.- 1469 Kastilian Isabellan ja Aragonin Ferdinandin avioliitto yhdistää kaksi mahtavaa katolista valtiota. Espanjan kultakausi alkaa.- 1492 Kolumbus löytää Amerikan.- 1898 Espanjan ja Yhdysvaltojen sota, jonka jälkimmäinen voittaa. Espanja menettää Filippiinit, Kuuban, Puerto Ricon ja Guamin. Espanjan maailmanvalta loppuu.- 1936 demokraattiset vaalit jakavat maan kansallismielisiin sekä tasavaltalaisiin, joilla on hallitusvalta.- 1936-39 sisällissota. Francon johtamat kansallismieliset saavat tukea fasistiselta Italialta ja Natsi-Saksalta.- 1939 sodan voittajasta Francosta tulee diktaattori.- 1975 Franco kuolee. Hänen seuraajansa kuningas Juan Carlos luotsaa Espanjan kohti demokratiaa.- 1977 vapaat vaalit, jotka sosialistit voittavat.- 1982 liittyminen Natoon.- 1986 EU:n jäseneksi.- 1992 Barcelonan olympialaiset.