Kanarian suurin saari näyttäytyy uljaana jo lentokoneen lähestyessä saariryhmää: Espanjan korkein vuori Teide kohoaa lähes neljän kilometrin korkeuteen ja keskitalvella sen lumivaipan kuorruttama huippu sinistä taivasta vasten on vaikuttava näky. Teneriffaa voi kutsua hyvällä syyllä pienoismantereeksi, sillä neljä eri ilmastovyöhykettä luovat puitteet monimuotoiselle maisemalle.
Teide, keräten pilviä pohjoispuolelleen, jakaa Teneriffan omalla tavallaan kahteen erilaiseen osaan. Pohjoisrannikko on luonnoltaan vehreä ja kukoistava, etelärannikko taas karu ja kuiva. Saaren suosituin lomakeskus Playa de las Americas sijaitseekin aurinkoisella etelärannikolla. Se on kasvanut kilometrien mittaiseksi majoituspaikkojen ja palvelujen ketjuksi vanhan kalastajakylän Los Cristianosin kylkeen. Los Cristianosissa on edelleen paikallinen keskusta ja satama, mutta lisääntyneen matkailun myötä se on kasvanut kiinni naapuriinsa. Pohjoisrannikolla sijaitsevat muun muassa pääkaupunki Santa Cruz ja suomalaistenkin suosima lomakaupunki Puerto de la Cruz sekä hieman rannikosta ylempänä kaupunkikeskittymät La Orotava ja La Laguna, joka oli espanjalaisvalloittajien ensimmäinen pääkaupunki.
Pohjoisrannikolla Orotavan laaksossa on paljon banaaniviljelmiä ja ylempänä rinteillä kasvavat Välimerelle tyypilliset hedelmäpuut. Ylöspäin noustaessa tullaan havumetsävyöhykkeelle ja pilvien yläpuolella aukeaa tummanpuhuva kuumaisema, Las Cañadasin laavavajoama, jonka keskellä on Teiden huippu. Teide on muodoltaan kartiomainen kun taas toinen vuoristoseutu Anagan niemimaalla on syntynyt rajummassa purkauksessa sahalaitaseksi. Teneriffa on erittäin suosittu patikointikohde, reittejä on paljon ja matkaan voi lähteä myös oppaan mukana. Tietoa patikoinnista löydät mm. seuraavista kirjoista: Kanariansaarten luonto-opas (Hannu ja Leena Aarnio) ja Teneriffan patikointiopas Banaanilaaksoista kuumaisemiin (Pentti Korpela).