Kohteet / Eilat

Eilat

Israelin tunnetuin rantalomakeidas Eilat sijaitsee Intian valtameren perimmäisessä pohjukassa, Punaisenmeren rannalla. Uskomattomia näkymiä on tarjolla sekä merenpinnan ylä- että alapuolella, onhan maa täynnä vanhaa historiaa ja ympäröivä meri maailman värikkäimpiä sukelluskohteita.

Torstailento Helsingistä
- 1.–29.11. ja 20.–27.12.2012 sekä 14.2.–21.3.2013 matkat 1-2 viikkoa
- 6.12.2012 matkan kesto 2 viikkoa
- 3.1.2013 matkan kestot 3 ja 6 viikkoa
- 24.1.2013 matkan kesto 3 viikkoa.

Eilatin alue on ollut jo tuhansia vuosia tärkeä kauppakaravaanien sekä pyhiinvaeltajien kulkuväylä. Myös Salomonin ja Saaban kuningattaren aikana alueella oli merkittävä satama. Nykyaikaamme vastaavaksi lomakaupungiksi Eilat alkoi kehittyä 1970-luvun loppupuolella suurempien matkailijavirtojen myötä.

Nyky-Eilat on lomailijan paratiisi, joka tarjoaa monipuoliset palvelut moneen makuun. Kaupunki on sekoitus merta ja erämaata, toimintaa ja rentoutumista.

Lomanautintoihin kuuluvat ehdottomasti makumatkat Eilatin erilaisiin ruokapaikkoihin, jotka vaihtelevat kansainvälisistä pihvipaikoista tuliseen aasialaiseen keittiöön ja juutalaiseen kotiruokaan. Ilta jatkuu mukavasti jossakin kaupungin musiikkibaareista, pubeista ja yökerhoista. Kaupungin tärkein nähtävyys on jo 1970-luvulla perustettu, kuusi metriä pinnan alapuolella sijaitseva merenalainen observatorio.

Muista nähtävyyksistä mainittakoon Raamattu-teemaan perustuva King’s City -huvipuisto, joka valottaa Vanhan Testamentin aikoja, sekä hienot koralli- ja delfiiniriutat. Dolphin Reefissä näet delfiinejä luonnollisessa ympäristössään ja saatat jopa päästä uimaan näiden ihastuttavien eläinten kanssa! Huikeita elämyksiä kokee myös autiomaassa järjestettävillä kameli- ja jeeppisafareilla sekä maastoautoretkillä.

Lähtöjä
Tam Hel Maa Huh
Tou Kes Hei Elo
Syy Lok Mar Jou
Valitse toinen kohde
Hae

Hotellit Eilat

Hotelli Dan Panorama Eilat
  • Laguunialueella
  • Uimaranta lähellä
  • Rannalle n. 300 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 200 m
Valitse
Huoneistohotelli Isrotel Royal Garden Eilat
  • Erinomainen hotelli perheille
  • Hiekkapohjainen lastenallas
  • Uimaranta ja palvelut lähellä
  • Rannalle 100 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan 1 km
Valitse
Eilat
  • Kaunis ja vehreä allasalue
  • Sopii pariskunnille
  • Sijainti lähellä laguunia
  • Rannalle n. 800 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 1,5 km
Valitse
Herods Palace Eilat
  • Maineikas merenrantahotelli
  • Hieno ympäristö, oma ranta
  • Myös lapsiperheiden suosiossa
  • Rannalle n. 50 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 2 km
Valitse
Isrotel Yam Suf Eilat, Coral Beach
  • Hyvien palvelujen hotelli
  • Oma ranta ja sukellusklubi
  • Myös kylpyläpalveluja
  • Rannalle n. 100 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 7 km
Valitse
Hotelli Nova Eilat
  • Pidetty hotelli
  • Keskeinen sijainti
  • Tilavat huoneet
  • Rannalle n. 800 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 300 m
Valitse
Huoneistohotelli Isrotel Riviera Club Eilat
  • Huoneistohotelli laguunialueella
  • Kaunis allasalue
  • Uimaranta lähellä
  • Rannalle n. 300 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Keskustaan n. 1 km
Valitse
Astral Seaside Eilat
  • Sijainti rannalla
  • Viihtyisä allasalue
  • Rannalle n. 50 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 100 m
Valitse
Hotelli Caesar Premier Eilat Eilat
  • Toimiva hotelli laguunialueella
  • Lähellä rantaa ja palveluja
  • Sopii myös ryhmille
  • Rannalle n. 300 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 1 km
Valitse
Astral Marina Eilat
  • Siisti hotelli laguunialueella
  • Lähellä palveluja
  • Tilavat huoneet
  • Rannalle n. 600 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 2 km
Valitse
Hotelli Americana Eilat
  • Laguunialueella
  • Miellyttävä ilmapiiri
  • Rannalle n. 600 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 1 km
Valitse
Hotelli Astral Topaz Eilat
  • Keskeinen sijainti
  • Perusmajoitus
  • Rannalle n. 600 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Keskustaan n. 300 m
Valitse
Sulje
Puhelinmyynti
020 120 4100
Arkisin 8.00-18.00
Lauantaisin 10.00-14.00
Sunnuntaisin 10.00-14.00
Ryhmämatkamyynti
020 120 4090
Arkisin 9.00-17.00
Valitse maa ja kohde.
[Missing text /general/livechat/status for fi-FI]

[Missing text /general/livechat/open for fi-FI]

Hotelli on lisätty suosikkilistalle, joka löytyy sivun ylävalikosta.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
22/11/2012 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 7 päivää 919 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
22/11/2012 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 7 päivää 859 €

22/11/2012 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 7 päivää 1209 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
22/11/2012 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 7 päivää 819 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
22/11/2012 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 7 päivää 739 €

22/11/2012 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 7 päivää 699 €

14/03/2013 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 7 päivää 779 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
22/11/2012 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 7 päivää 729 €

22/11/2012 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 7 päivää 679 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Sulje
country:
destination: