Kohteet / Langkawi

Langkawi

Langkawia kutsutaan maanpäälliseksi paratiisiksi. Tropiikin miellyttävä lämpö, hienohiekkaiset rannat, merestä vehmaina kohoavat pikkusaaret, rehevät mangrovemetsiköt, sademetsien peittämät kukkulat, monet eksoottiset eläinlajit sekä ihmisten tyyneys ja ystävällisyys luovat nautinnolliset lomapuitteet.

Lähdöt Helsingistä 11.12.2012–5.3.2013 joka toinen tiistai.

Saariryhmä koostuu yli sadasta pienestä saaresta, joista viisi katoaa Andamanmeren maininkien alle nousuveden ollessa korkeimmillaan. Saaren ainoassa kaupungissa, Kuahissa, voi tutustua aitoon malesialaiseen pikkukaupunkilaistunnelmaan. Myös rannikon pienten kuvauksellisten kalastajakylien elämää on mielenkiintoista tarkkailla.

Tuliaisiksi Langkawilta kannattaa hankkia esimerkiksi kauniita puuvillakankaisia vaatteita ja batiikkia; Atma Alamin batiikkikeskuksessa hinta-laatusuhde on Malesian parhaita. Tarjolla on myös suuret määrät perinteistä malesialaista taidetta. Joka ilta ympäri saarta vietetään ruokamarkkinoita, joilla on myynnissä edullisesti paikallista ruokaa ja tropiikin hedelmiä. Suurimmat markkinat ovat Kuahin kaupungissa. Malaijilaisen ruuan perustana ovat riisi ja erilaiset curryt, langkawilaiseen keittiöön antaa oman arominsa myös Thaimaan läheisyys. Eksoottisia makumatkoja teet esimerkiksi Kuahin ruokakojuissa, kokeile vaikkapa satay-vartaita ja nasi goreng -riisiruokia.
 

Lähtöjä
Tam Hel Maa Huh
Tou Kes Hei Elo
Syy Lok Mar Jou
Valitse toinen kohde
Hae

Hotellit Langkawi

Langkawi
  • Tasokas rantahotelli
  • Paljon palveluja
  • Myös kylpyläosasto
  • Rannalle n. 50 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 16 km
Valitse
Hotelli Meritus Pelang Beach Resort & Spai Langkawi
  • Vehreä hotellialue rannalla
  • Monipuoliset palvelut
  • Lähellä paikallisia ravintoloita
  • Rannalle n. 20 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 1 km
Valitse
Berjaya Langkawi Beach Langkawi
  • Bungalow-alue luonnonkauniilla rannalla
  • Rehevällä rinteellä
  • Rannalle 100-800 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 18 km
Valitse
Hotelli Holiday Villa Beach Resort & Spa Langkawi
  • Kodikas hotelli ranta-alueella
  • Lähellä kylä palveluineen
  • Rannalle n. 100 m
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 2 km
Valitse
Federal Villa Langkawi
  • Viihtyisä ja kodikas
  • Sijainti rannalla
  • Holiday Villa Beach Resortin vieressä
  • Rannalle rannalla
  • Uima-allas Kyllä
  • Ilmastointi Kyllä
  • Ravintola Kyllä
  • Baari Kyllä
  • Keskustaan n. 2 km
Valitse
Sulje
Puhelinmyynti
020 120 4100
Arkisin 8.00-18.00
Lauantaisin 10.00-14.00
Sunnuntaisin 10.00-14.00
Ryhmämatkamyynti
020 120 4090
Arkisin 9.00-17.00
Valitse maa ja kohde.
[Missing text /general/livechat/status for fi-FI]



[Missing text /general/livechat/open for fi-FI]



Hotelli on lisätty suosikkilistalle, joka löytyy sivun ylävalikosta.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
22/01/2013 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 15 päivää 2599 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
11/12/2012 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 15 päivää 2349 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
22/01/2013 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 15 päivää 2029 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
22/01/2013 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 15 päivää 1899 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Halvin hinta
Lähtöpäivä Lähtökenttä Vrk Hinta
22/01/2013 HELSINKI/Lentoasema(HEL) 15 päivää 1599 €
Huom!Halvin hinta / henkilö edellyttää yleensä kahden aikuisen matkustamista ja majoittumista samaan huoneeseen. Tämä hintatieto päivittyy kerran vuorokaudessa. Lopullisen hinnan näet matkaa varatessasi.
Sulje
country:
destination: