• Madeira

Madeira

Madeiran lempeässä subtrooppisessa ilmastossa kukkivia kasveja riittää jokaiselle vuodenajalle. Talvella suomalaisesta joulusta tuttu joulutähtikin työntää kukkansa korkealle päiden yläpuolelle. Rinteiden banaani- ja viiniviljelmien välissä luikertavat levadat, vanhat kastelukanavat, joita paikalliset käyttävät tottuneesti kinttupolkuinaan. Ne luovat upean verkoston myös muille vaeltajille ja houkuttelevat vierailijan yhä syvemmälle Madeiran monimuotoiseen luontoon ja eukalyptuslehtojen tuoksuun.

Ilha de Madeira eli puusaari löytyi prinssi Henrik Purjehtijan alkuun panemien löytöretkien aikana vuonna 1419. Saari oli silloin tiheän metsän peitossa, mistä juontuu saaren nimi. Pinnanmuodot vaihtelevat jyrkästi, suuri osa saaresta on vuoristoa, jota halkovat syvät rotkot. Korkein kohta kohoaa 1861 metriä meren pintaa korkeammalle. Saaren pohjoispuoli on eteläosaa kosteampi ja vähän viileämpikin. Osaa saaresta peittää monia jalopuita kasvava ikiaikainen ja ikivihanta laakerimetsä, ”laurisilva”, jota on säilynyt noin 100 km².
Madeira on itsehallinnollinen osa Portugalia, saariryhmä, jonka asutut saaret ovat Madeira ja Porto Santo. Asumattomia ovat Desertas ja Selvagens -saaret, jotka ovat osa Madeiran luonnonpuistoa.

Kuvaava on se lempinimien joukko, joka Madeiralle on annettu; Atlantin aurinkosaari, Kukkaissaari, Paratiisin puutarha... Sijainti meren keskellä pitää lämpötilan melko tasaisena, vaihtelu vuodessa on vain noin 5 astetta. Kukat kukkivat jo varhain helmikuussa ja vielä myöhään loka–marraskuussa, joulun aikaankin joku on aina kukassa. Hedelmien runsaus on yllättävä, satokausi ulottuu talvikuukausillekin. Annona, guava, japaninmispeli, mango, kärsimyskukan hedelmä eli granadilla tai maracujá (kuten energiajuomien etiketeissä lukee) ja monet muut tutut tai tuntemattomat hedelmät ovat ainakin Funchalin kauppahallin tarjonnassa.

Madeiran erikoisuuksiin kuuluu myös musta espada-kala, jota pyydetään jopa yli kilometrin syvyydestä. Kala on pitkä ja kapea, painoa sille kertyy normaalisti 1,5 kilon verran. Muista kaloista mainittakoon miekkakala eli espadarte, sardiinit, mullot, pargo ja isosargi, joita syödään yleisesti. Kauppahallissa näkee näitäkin.

Madeira antaa paljon aktiiviselle lomailijalle ja luo samalla puitteet rauhallisen lepoloman ystävälle.

Lue lisää kohdeoppaasta

Kohteet ja lähdöt

Suodata hakutuloksia

Hakutulokset

Järjestä

Lähtö

Hinta

Kohteet

Matkatyyppi

Luokitus

Ateriat

Tilat ja palvelut

Kategoriat

Matkustajat

Lähtöpäivät

Näytä hakutulokset
Järjestä hakutulokset
Näytä hinta
Valitse vähimmäisluokitus

Valitse matkan kesto

  • 7

Lähtökentät

 

Lähtökaupunki/lentoasema
Lentoyhtiö: Primera Air (6F)
Lähtöpäivät kevät 2017
Perjantailento
Kokkola-Pietarsaari 31.3.
Savonlinna 7.4.
Lappeenranta 14.4.
Pori 21.4.
Joensuu 28.4.
Kuopio 5.5.

Lentokenttäkuljetus lentoasema–hotelli–lentoasema 12 € /hlö (etukäteen varattuna).
Matka lentoasemalta Funchalin hotelleihin noin 25 km (noin 40 min).

Ateriat Primera Airin lennolle /suunta
Lämmin ateria 13 € /aikuinen /suunta ja 7 € /2–11-vuotias /suunta.

Hyvä tietää: Primera Air